keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kranssi

Niin se vaan menee että aika vierähtää ja taas ollaan oltu hiljaa! Pieni päivitys tähän nyt, elikkä askartelin kotona käydessäni pienen kranssin puutarhaan..


Tarvitset:

Minikranssi (löytyy ainakin sinellistä)
Pieniä muovikukkia yms
metallilankaa



Kuten huomaa, tää oli jälleen näitä minun pikavirityksiä, eli kierittämällä metallilankaa kranssin ympärille, sai samalla näppärästi kukat kiinnitettyä langan avulla - pikatyön tuloksena tietysti metallilanka näkyy kranssissa, mutta jos allekirjoittaneella olisi ollut aikaa tai kärsivällisyyttä, niin langan olisi saanut kokonaan piiloon pujottamalla sitä oksien välistä. Tässä lieneekin nyt ajatus tärkein.


Kranssi pääsi koristamaan rakenteilla olevaa ulkotilaa:)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Nukkekodin Tee-se-itse Kasvihuone

Hupsista. Päivitykset ovat jääneet sille tielleen sillä äiti ja tytär unohtivat puoliksi kirjoittamisen, ja kuvien lisäämisessäkin oli jotakin ongelmaa. Koitetaanpa nyt uudestaan pitkän tauon jälkeen.

Mieltä lämmittää huomata että olette ahkerasti silti täällä käyneet katsomassa josko päivityksiä olisi, koitamme tästä eteenpäin olla ahkerampia!

Sitten itse asiaan..
Kiireisen naisen Tee-se-itse Kasvihuone

Tämä kasvihuone on täysin rakennettu kasaan kotoa löytyvistä hukkamateriaaleista. 

Mitä tarvitsin:

-pahvia  
(tarpeeksi vahvaa että kestää leikkaamisen menemättä "löysäksi")
-Sakset
-Läpinäkyvää vahvaa muovia 
 (esim. jostain elektroniikkalaitteiden pakkausmateriaaleista löytyy) 
-liimaa 
(erikeeper tai pikaliima)
-nitoja
-akryylimaali
-muutama tussi 




 Tein kasvihuoneen ilman mitään kaavoja, leikkasin pahvista sopivankokoisia ja identtisiä paloja joista lähdin rakentamaan kasvihuoneen runkoa.
Maalasin kaikki osat ennen kiinnittämistä.
 Käytin nitojaa kiinnittämään osat yhteen.
Ikkunat ovat vanhasta Pc:n kuulokepaketista ylijäänyttä muovia jotka liimasin pikaliimalla ensin melkein sormiini ja lopulta sitten itse kasvihuoneeseen.



 Sisustustavarat kasvihuoneessa ovat myös kaikki pahvia. Köyhän tytön huvi myöhään illalla liene, ja eipähän mene pahvikaan hukkaan;)
Lattialaatat tein leikkaamalla ohuita säleitä pahvista niin että kun ne laittaa vierekkäin, muodostuu neliö. Rungoksi riitti kaksi pientä sälettä liimalla pitämään laatan kasassa.
Maalasin nämä vasta liimaamisen jälkeen.

Kasveja varten leikkelin lehtien muotoisia palasia ja muotolin kukkaruukut. 
Osat kannattaa ehdottomasti maalata ennen liimausta sillä jälkeenpäin ainakin allekirjoittanut huomasi että homma meni aika sotkuiseksi.
Kun maali kuivui, upotin lehtiosat ruukkuihin ja liimaa väliin.

Kummasti vaan pahvikin piristyy kun saa väriä pintaan.
Käyttämäni maalit ovat akryylimaaleja. Niitä löytää nykyään ihan vaikka citymarketista, ja ne ovat vesiliukoisia joten ei tarvitse niin pelätä vahinkoja. Omani taitavat olla ostettuja Biltemasta.



Viimeisen kuvan taustalla näkyy muuten myös osanen kasvihuoneen kattoa. Tein siitä kokonaan irroitettavan jotta kasvihuonetta olisi mahdollisimman helppo muuttaa sisältä.

Improvisointimahdollisuudet ovat rajattomat. Ja koska se on vain hukkapahvia, ei paljon harmita vaikka menisi vähän pieleen! :-) 


maanantai 6. kesäkuuta 2011

What on earth...??????

Tyttäreni onnistui yllättämään minut täydellisesti. Olen tässä neljättä päivää  mykistyneenä ihastellut hänen aikaansaannoksiaan. Ehkä nyt on korkea aika KIITTÄÄ häntä tässä upeasta lahjasta: KIITOS LAURA! Ja KIITOS EETU!  Kunhan nyt opin käyttämään tätä blogia niin lisäilen pikkuhiljaa kuvia sekä saamistani lahjoista, että myös omista tekeleistäni. Tässä vaiheessa on kuitenkin vielä sanottava, että tälläista lahjaa en todellakaan osannut odottaa.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Lahja Äidille


Noniin, ensimmäistä postausta täällä kirjoittelee eräs tytär, joka on pitkään haaveillut yllättävänsä äidin jollain ihanalla lahjalla. Äitini on aina unelmoinut rakentavansa nukkekodin, tai no, oikeastaan useita erilaisia ja onkin vuosien varrella niitä muutaman jo kerännyt ja kaikkea niihin kuuluvaa kalustetta ja pikkutavaraa löytyykin vaikka kuinka(lue=pikkutavaraa pursuaa joka nurkasta), lienee tuttua kaikille nukkisharrastajille, heh..
Minun haaveeni yllättää äiti omatekoisella nukkekodilla toteutuu huomenna kun pääsen vihdoin viikkojen uurastuksen jälkeen kuljettamaan valmiin talon nähtäväksi. Tosiaan, äidiltä löytyy jo kaksi nukkekotia kalusteineen ja asukkeineen, mutta puutarha on puuttunut joten rakensin (mieheni avustuksella) äidilleni uuden talon johon tein kattopuutarhan pihamökkeineen päivineen..
Ja äidillähän ei ole mitään käsitystä tästä projektista eikä hän myöskään tiedä että aloitin tämän blogin. Myös tämä on osa lahjaa ja tämän postauksen jälkeen kirjoittelutehtävä siirtyy äidille.


Talo rakenteilla

"työpiste"

askarteluja puutarhaan.. Pienet kurpitsat ja hedelmät fimomassasta, laatat savimassasta, kukat osa itsetehtyjä ja osa ostettuja, kuvioitu kaunis ruukku ja pöytä löytyi kirpparilta (pöytähän on siis oikeasti lasinalunen)


tässä näkyy paremmin myös pihamökki, pahvia kokonaan ja irroitettavalla katolla

mökissä toki on sisälläkin tavaraa:)

nyt talo on saanut hempeät tapetit

kattopuutarha ja maalattu mökki, tosin katto vielä uupuu..


kattopuutarha alkaa olla melkein valmis. nurmikko on tehty pyyhkeestä jonka maalasin, maa-aines on kahvinpurua, jota on muuten yllättävän hankala saada kiinnittymään kunnolla, ja reunoilla oikeaa kuivattua sammalta, laatat ovat savimassaa jotka olen maalannut. aita on tehty puutikuista.





Nukkekoti sai muuten nimensä äidin nuoruuden lempinimen mukaan "kirsikka" espanjaksi cereza.

Lisää kuvia laitellaan sitten yhdessä äidin kanssa kunhan yllätyksen saa ja opitaan tämä bloggerin käyttö:)

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/2624553/villa-cereza?claim=2jb369c4swe">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>